Jussi Holopainen

Senior Advisor

Ennen siirtymistään Business Advisorin rooliin Jussi työskenteli noin 10 vuoden ajan suorahakukonsulttina ja senior partnerina JFP:llä.

Jussilla on pitkä ja monipuolinen kokemus kotimaisen, kansainvälisen ja kansainvälistyvän liiketoiminnan johtamisesta erityisesti lääketeollisuudessa. Hän on työskennellyt yli 15 vuotta lukuisissa ylemmän johdon tehtävissä, muun muassa kehitys- ja toimitusjohtajana Suomessa, Tanskassa, Britanniassa ja Meksikossa. Hän on menestyksellisesti johtanut useita monikansallisia tiimejä ja organisaatioita.

Jussilla on sekä kauppatieteiden maisterin että proviisorin tutkinnot. Hän on suorittanut useita liiketoiminnan kursseja Suomessa ja ulkomailla.