Senior Partner Matti Kaskeala eläkkeelle
04.01.2021
JFP Executive Searchissä pitkän ja menestyksekkään uran tehnyt Matti Kaskeala on siirtynyt eläkkeelle yhtiömme palveluksesta vuoden 2021 alusta alkaen. Asiakaskuntansa tämänhetkiset toimeksiannot hän hoitaa luonnollisesti loppuun alkuvuoden aikana.
Kaskealan asiakkaita ovat olleet niin suomalaiset kuin kansainväliset yritykset; erityisesti teollisuuden, vähittäis- ja tukkukaupan sekä palvelusektorin toimialoilla. Lukuisat liiketoiminta-, markkinointi-, myynti-, tuotanto-, logistiikka- ja hankinta- sekä henkilöstöjohtajat ovat kulkeneet hänen kauttaan urallaan eteenpäin. Hän oli myös aktiivinen globaalin IIC Partners -verkoston cross-border -toimeksiannoissa. Kaskeala toimi JFP-uransa aikana lisäksi Suomen Suorahakuyritysten yhdistyksen (FEX) hallituksen puheenjohtajana.
Ennen siirtymistään JFP Executive Searchin suorahakukonsultiksi syksyllä 2001, Kaskeala teki yli 20 vuoden uran myynnin ja markkinoinnin sekä kansainvälisen liiketoiminnan johtotehtävissä Suomessa ja ulkomailla.
”Matilla on ollut näkyvä rooli JFP Executive Searchin palvelutoiminnassa 20 vuoden ajan ja haluamme kiittää häntä hänen työstään ja panoksestaan sekä toivottaa hänelle hyviä ja hyvin ansaittuja eläkepäiviä”, toteaa hallituksen puheenjohtaja Heikki Vahtera.